Alkuvuodesta elimme hyvin jännittäviä aikoja kun saimme varmistuksen siitä, että kennel Goldenmokoman ensimmäinen pentue tulee näkemään päivänvalon helmikuussa.

Helmikuun 10. päivä unelmamme toteutui, kun Helmi synnytti taitavasti kenneliimme seitsemän pentua. Seuraavat kaksi kuukautta sitten elämä pyöri suloisia ja reippaita pentuja hoidellessa.

DSC_0836

Käytännössä jo ennen pentujen syntymää kaikki pennut olivat varattuja ja syntymän jälkeen tuli vielä useita pentukyselyjä. Olimme todella onnekkaita kun pennuille löytyi suoraan hyvät ja rakastavat kodit. Pääsiäisen paikkeilla yksitellen pienet suloisuudet muuttivat omiin koteihinsa. Pentueesta kotiin kasvamaan jäi näpsäkkä ja tumma Martta-tyttönen.

11169897_10153226377843419_5861286632225613143_n

Nuutin näyttelyvuosi 2014 oli todella onnistunut. Päälimmäisenä mieleen on jääneet Rovaniemen reissut, joista Nuutti keräsi seuraavat saavutukset 2xROP, CACIB ja 2XSERT. Helmikuussa Nuutti palkittiinkin Kainuun noutajien vuoden 2014 parhaana näyttelykoirana.

DSC_1138

Kuluneena vuonna emme kiertäneet näyttelyitä yhtä paljon kuin edellisenä vuonna. Annoimme Helmin toipua pennutuksesta rauhassa ja Helmi palaakin näyttelykehiin todennäköisesti vasta keväällä 2016. Nuutin kanssa kiertelimme kesällä näyttelyitä, jotka olivat noin 200km säteellä. Tässä muutamia tuloksia:

Raahe GR:n erkkari 10.7.15 : AVO ERI4

Oulu 11.7.15 AVO ERI2 SA VASERT

Ylivieska 18.7.15 AVO ERI1 SA PU4 VACACIB

Joensuu 8.8.15 AVO ERI2

10516711_10153421876758419_2722820406254361368_n

Martta neitosesta on kasvanut reipas ja suloinen noutajatyttönen, joka on yllättänyt huimalla terävyydellään ja nopealla oppimisellaan. Tokon alokasluokan liikkeet ovat jo hyvin treenauksen alla. Myös näyttelyyn liittyvät seisottamisen ja liikuttamisen Martta oppi hyvin nopeasti. Martta starttasi näyttelyuransa Siikajoella 6.9 hienosti ollen pikkupentuluokan 2KP.  Seuraavassa näyttelyssään viikon päästä 12.9 Muuramen pentunäyttelyssä Martta räjäytti potin ollen ROP-pentu ja lopulta RYP3-pentu!! Meidän pikkuinen Martta loisti kehässä ja esittäminen oli pelkkää nautiskelua!

DSC_0060DSC_0040

Syksyn keskityimme harjoittelemaan viikottain toko-juttuja Nuutin ja Martan kanssa. Tarkoituksena olisi uskaltautua kokeisiin ensi kesän aikana ainakin Nuutin kanssa.

Syksyn viimeinen näyttelyreissu oli Helsingin messukeskukseen Helsingin voittaja 2015 ja Suomen voittaja 2015 näyttelyihin. Olin ilmoittanut Martan kummallekin päivälle ja Nuutin sunnuntaille. Hieman meitä jännitti, kuinka meidän pikkuinen 9kk:n ikäinen neitonen pärjää messukeskuksen vilinässä mutta Martta oli jälleen elementissään ja kulki ihmisvilinässä kuin vanhatekijä. Tuloksena lauantaina JUN ERI (luokassa yhteensä 13koiraa) ja sunnuntaina JUN ERI4 SA (luokassa yhteensä 16koiraa). Näin pikkuinen Marttakin on nyt korkannut viralliset näyttelyt upeilla arvosteluilla. Nuutti esiintyi myös upeasti ollen sunnuntaina AVO ERI4 SA.DSC_023912375176_10153737967103419_2529414584157128519_oDSC_0291

Vuosi 2015 oli ikimuistoinen ja hyvin opettavainen. Tulevana vuonna edessä on jälleen hyvin jännittäviä aikoja. Ensimmäinen pentueemme terveystutkitaan (lonkat, kyynärät ja silmät) tulevana kesänä ja Martta-pikkuinen jatkaa näyttelykehien valloitusta. Toivottavasti uskallaudumme Nuutin kanssa myös kilpailemaan toko-kehiin.