Nuutista Ruotsin muotovalio

Kesämme alkoi huikeissa merkeissä kun Nuutti räjäytti pankin 27.5.2018 Ruotsin Piteåssa ollen

VAL ERI1 SA PU1 SERT ROP RYP3 ja tullen näin Ruotsin muotovalioksi!!

Tuomari Börge Espeland rakastui Nuutin hurmaavaan luonteeseen täysin ja voinhan sen todeta, että Nuutti kantoi itsensä ja esiintyi tuona päivänä todella ryhdikkäästi. Ja ennen kaikkea helle ei hyydyttänyt jätkää, vaan Nuutti jaksoi koko pitkän päivän olla ihana, iloinen, energinen itsensä.

 

Nuutti piteåminä ja nuutti piteå

nuutti piteå ryp

nuutti kakku

nuutti piteå ryp 3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Martta on myös käynyt keväällä näyttelyissä ja suoriutunut niistä todella mukavasti. Esiintyminen rentoutuu kerta kerralta ja yhteistyö Harrin kanssa kehässä on todella hienoa katsottavaa.
Saavutuksina keväältä: ERI2 ja 3xERI todella lupaavilla arvosteluilla.

martta ja harri

 

Nuutti palkittiin myös aiemmin tänä keväänä Kainuun noutajien vuoden 2017 parhaana rally-toko noutajana. On se vaan mahtava pakkaus! Meidän kultakimpale!


Vuosi 2017 rally-tokon juhlaa

Vuosi 2017 on ollut meille rally-tokon puolesta hyvin onnistunut. Nuutti korkkasi AVO-luokan vuoden alusta ja suoritti pikaiseen hienoilla tuloksilla koulutustunnuksen RTK2. Siirtyminen VOI-luokkaan vaati meiltä Nuutin kanssa pitkän ja hieman vaikeankin treenijakson. Oikealla puolella seuraaminen ja liikkeiden tekeminen sekä pidentyvät radat toivat meille haasteita kesän aikana. Niistä kuitenkin selvittiin, vaikka välillä tuntui, että mitenkähän meille käy. Käytiin kesän aikana kaksi kertaa rally-tokon epiksissä, joista Nuutti kuitenkin suoriutui todella mallikkaasti tuloksin:

28.5.2017 VOI&MES 90/100 1.sija

16.9.2017 VOI&MES 88/100 1.sija

Nämä tulokset valoivat uskoa siihen, että eiköhän me uskalleta korkata VOI-luokka. Selviydyimme kunnialla ja hienoilla tuloksilla VOI-luokasta. Sotkamossa 2.12. todella hienon radan päätteeksi Nuutti sai koulutustunnuksen RTK3 ja nousi korkeimpaan mestariluokkaan! Radan jälkeen pisteet olivat 99 mutta harmittavasti käytösruudun valvoja katsoi, että Nuutti kävi makuulta pystyssä sen jälkeen kun tuomari oli antanut seuraavalle lähtöluvan, vaikka tuomari ei ollut vielä kerennyt antaa lopullista lähtölupaa. Seuraavana päivänä tuomarin kanssa jutellessa selvisi, ettei aika ollut vielä alkanut mutta eihän asialle enää mitään voinut. Kuitenkin pääasia on hieno suoritus ja koulutustunnus RTK3

Tässä Nuutin hienot tulokset VOI-luokasta:

1.10.2017 Kannus VOI 78 pistettä 3.sija

4.11.2017 Iisalmi VOI 89 pistettä 2.sija

2.12.2017 Sotkamo VOI 89 pistettä 3.sija ja Tuomarinpalkinto (mitä ihanimmilla saatesanoilla)

Nuutti epiksissäNuutti kannus

Nuutti iisalmiNuutti Sotkamo

Näyttelyiden osalta kesällä täyspotit jäivät saamatta, vaikkakin sijoitukset ja arvostelut olivat oikein mukavia:

Oulainen 6.5.2017 VAL ERI1 SA PU2

Rovaniemi 20.5.2017 VAL ERI1 SA PU3

Suomussalmi 10.6.2017 VAL ERI1 SA PU3

Haapajärvi 17.6.2017 VAL ERI1 SA PU2

Kemi 22.7.2017 VAL ERI1

Kajaani 30.7.2017 VAL ERI1 SA PU2

Kävimme myös koittamassa onneamme Ruotsin puolella kolme kertaa mutta hyvin laihoin tuloksin.

Paras tulos 13.8.2017 Överkalixissa VAL ERI1 SA PU4.

DSC_0602

DSC_0591DSC_0562

Nuutti Kajaani

Nuutti Kajaani 2

Meidän tyttöset kävi kumpikin kerran kehässä kesän aikana ja Helmi yllätti meidät toden teolla yli vuoden näyttelykehästä poissaolon jälkeen:

Suomussalmi 10.6.2017 AVO ERI1 SA PN2 Vara-SERT

Helmi suomussalmi

Martan kohdalla päätettiin tehdä handlerin vaihdos, sillä niin paljon rentoutuneempi neiti on kehässä kun Harri esittää häntä. Harri ja Martta kävikin pari kertaa näyttelytreeni-kurssilla ja heidän yhteistyö toimii aivan upeasti.

Kajaanissa 10.7.2017 järjestetyssä mätsärissä Harri ja Martta räjäytti potin ollen BIS4!!

Myös Vilma ja Nuutti kävi lapsi-koira-kehässä ollen luokkansa kolmansia!!

Harri ja Martta mätsäriVilma ja Nuutti mätsäri

30.7.2017 Kajaanissa Martta ja Harri kävivät ensimmäistä kertaa virallisissa näyttelyissä yhdessä ja selviytyivät siitä todella mallikkaasti Martan saaden suuresta AVO-luokasta ERIn Marjo Jaakkolan hienolla arvostelulla:

2,5-vuotias erinomainen tyyppi. Vahva kokonaisuus. Vahva pää, joka voisi olla hieman feminiinisempi. Hyvä kaula ja ylälinja. Ikäisekseen hyvä eturinta. Syvä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvällä askeleella. Kauniit käpälät.

Martta kajaani

Martta ja Harri Kajaani

Kajaanin näyttelyn tärkein anti oli kuitenkin meidän Helmin Kennelliitolta saama kaverikoiramitali ansiokkaasta kaverikoiratyöstä. Olemme niin ylpeitä meidän Helmi-mammasta ja siitä kuinka arvokasta ”työtä” hän tekee toimimalla kaverikoirana. Siinä on koira, joka on varustettu lempeällä mutta erityisen kovalla hermorakenteella.

Helmi kaverikoira


Huikeita tuloksia rally-tokossa

Vuosi 2017 starttasi meidän osalta hyvin rally-toko painotteisesti.

Tammikuun lopulla korkkasimme vihdoin AVO-luokan ja suoritus suoritukselta Nuutti paransi tuloksiaan. Ensimmäinen koe Iisalmessa 29.1 meni Nuutin osalta ihan rallatellessa mutta sen jälkeen olimme joka kokeessa palkintopallilla. Kuopiossa 18.3 ansaitsimme RTK2-tunnuksen täysillä 100/100 pisteillä ja 1.sijoituksella.

Iisalmi 29.1 90/100 3.Sija

Kannus 19.2 91/100 2.Sija

Kuopio 18.3 100/100 1.Sija

rally iisalmirally kuopio

rally kannus

Saimme myös iloisia uutisia Kainuun Noutajilta kun Nuutti oli valittu vuoden 2016 vuoden näyttelykoiraksi!

Kävimme Martan ja Nuutin kanssa Tamminäyttelyssä ihan mukavin tuloksin:

Nuutti: VAL ERI 4 SA

Martta: NUO ERI

Ihaninta tuossa päivässä oli kuitenkin Nuutin saama hieno arvostelu tuomari Kati Heiskaselta:

Kompakti, maskuliininen, eloisa uros. Hyvät mittasuhteet. Ihastuttava vahva pää, lempeä ilme. Valtava SHOWMIES! Ryhdikäs kaula, hyvä selkä. Alati heiluva häntä. Hiukan niukat etukulmaukset, hyvät takakulmaukset. Erinomainen runko & eturinta. Vahva raajaluusto. Hurmaavat, tehokkaat liikkeet. Kaunis, hyvä väritys. Oikea karvanlaatu. Rakastaa esiintymistä, oikea Showmies!

Saimme ihania pennuntuoksuisia uutisia Tiitulan kennelistä 16.3, kun Nuutista oli tullut isä kuudelle suloiselle pennulle (1 uros ja 5 narttua)


Ikimuistoinen vuosi 2016

Vuosi 2016 oli meidän jengille todella ikimuistoinen, josta vastasi kultakimpaleemme Nuutti (Greenhill`s Kiss From The Prince). Alkukesän valioitumisen ja RTK1-tunnuksen jälkeen Nuutti kävi näyttelykehissä mukavin tuloksin.

Oulu KV 9.7 tuomari: Heinesche Laurent

Nuutti: VAL ERI 3 SA

Helmi: AVO ERI

Sotkamo RN 30.7 tuomari Markku Mähönen

Nuutti: VAL ERI 2 SA PU3

nuutti-sotkamonuutti-sotkamo2

Kuopion näyttelyviikonloppuna 6-7.8.2016 Nuutti loisti kehässä. Lauantain pettymyksen jälkeen sunnuntai tarjosi meille ikimuistoisen päivän! Tuomari suoraan sanoen rakastui Nuuttiin!

Kuopio KV 6.8 tuomari Kirsi Nieminen

Nuutti: VAL ERI 2 SA

Kuopio KV 7.8 tuomari: Bystrup Annette

Nuutti: VAL ERI 1 SA PU1 CACIB VSP

tuuletus-kuopioliikkeet-kuopioriemu-kuopioseisotus-kuopio

Syksyllä kävimme kokeilemassa onnea etelässä mutta laihoin tuloksin.

Parhaana tuloksena kultaisten erkkarista 18.9 Kirkkonummelta

Nuutti: KÄY ERI2 SA

Martta: NUO ERI

Kuitenkin vuoden 2016 tärkeimmistä tuloksista vastasi A-pentueemme jäsenet. Kaikki A-pentueen pennut kävivät PEVISA-tutkimuksissa todella erinomaisin tuloksin:

Goldenmokoma Anna Kurnikova ”Martta”: A/A 0/0 terveet silmät

Goldenmokoma Allen Iverson ”Sulo”: A/A 0/0 terveet silmät

Goldenmokoma Andre Agassi ”Pyry”: A/A 0/0 silmissä RD multifokaali (ei vaikuta näkökykyyn nyt tai tulevaisuudessa)

Goldenmokoma Arjen Robben ”Suko” A/A 0/0 terveet silmät

Goldenmokoma Arnold Palmer ”Taavi” A/A 0/0 terveet silmät

Goldenmokoma Ayrton Senna ”Reetu” B/A 0/0 terveet silmät

Goldenmokoma Andrea Henkel ”Piitu” A/A 0/1 terveet silmät

Näistä tuloksista olemme ikikiitollisia pentujen ihanille perheille, jotka ovat pitäneet hyvää huolta pennuista, olleet tarkkoja pentujen painon suhteen ja tarjonneet pennuille laadukasta ruokaa sekä oikeanlaista liikuntaa.

Helmi-mamma (Wictoriinan Lady Isabella) jatkaa harrastustaan toimimalla Kennelliiton virallisena kaverikoirana, johon Helmi sopii luonteeltaan täydellisesti.

helmi-kaverikhelmi-huivi

Vuodelta 2017 odotamme kovasti mukavia harrastushetkiä rakkaiden luppakorviemme kanssa. Nuutti starttaa rally-tokossa AVO-luokan tammikuussa ja keväällä alkaa jälleen NOU-treenit Martan kanssa. Uutta vipinää koiraharrastukseen tuo tokotoimikunnan pj:nä toimiminen Kainuun noutajissa, jota odotan jo innolla.

 


Huikea kevät 2016

Kevät ja alkukesä 2016 on ollut meille todella ikimuistoista aikaa! Olemme saaneet itkeä onnenkyyneleitä vähän väliä ja olemme siitä todella kiitollisia.

Kevät meni treenatessa kohti unelmaa. Variksien, lokkien ja kanien kanssa tuli touhuttua päivittäin kun treenasimme Nuuttia (Greenhill`s Kiss From The Prince) taipumuskoetta varten. Etenimme pienin askelin kohti unelmaa ja Nuutti räjäytti potin 19.6 Kajaanin taipumuskokeessa saaden kokeesta NOU1 ja samalla kultakimpaleesta tuli uusi SUOMEN MUOTOVALIO! Olemme niin ikikiitollisia kultakimpaleestamme!

mva kultsu-0027

Nuutti treenasi myös rally-tokoa viikottain kun vaihdoimme yllättäen tokon rally-tokoon huhtikuussa. Hurahdimme Nuutin kanssa rally-tokoon ihan kertaheitolla. Nautimme niin kovasti iloisesta treenaamisesta, että Nuutti oppi alokasluokan liikkeet hetkessä. Toukokuun ensimmäisenä päivänä starttasimme rally-tokon epiksissä ja tuloksena oli 90 pistettä ja kolmas sija! Sen jälkeen alkoikin virallisiin kokeisiin ilmoittautuminen. Nuutti suoriutui heti kolmesta ensimmäisestä kokeesta hyväksytysti ja sai 18.6 Sievissä koulutustunnuksen RTK1!

14.5 Lieksa 73/100 Hyväksytty tulos

11.6 Kemi 86/100 Hyväsytty tulos ja TUOMARINPALKINTO

18.6 Sievi 88/100 Hyväsytty tulos ja RTK1

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna matkasimme Joensuuhun näyttelyihin koko trion kanssa. Martta lähti reissuun juuri turkkinsa pudottaneena ja Helmi pääsi kehään melkein kahden vuoden tauon jälkeen. Tytöt napsivatkin hienot tulokset:

Joensuu KV 28.5 tuomarina Carl-Gunnar Stafberg Ruotsista

Martta (Goldenmokoma Anna Kurnikova) JUN ERI 1 SA

Helmi (Wictoriinan Lady Isabella) AVO ERI 2

Nuutti kuitenkin vastasi koko päivän potin räjäyttämisestä ollen:

AVO ERI 1 SA PU-1 ROP RYP3!!

Saimme jälleen vuodattaa onnenkyyneleitä kultakimpaleemme kanssa!

nuutti joensuu ryp

nuutti ja palkinnot

 

Kevään hienot uutiset saivat vielä jatkoa ensimmäisen pentueemme PEVISA-tuloksista:

Martta (Goldenmokoma Anna Kurnikova) A/A 0/0 Terveet silmät

Sulo (Goldenmokoma Allen Iverson) A/A 0/0 Terveet silmät

Pyry (Goldenmokoma Andre Agassi) A/A 0/0 Silmissä MRD (Verkkokalvossa ylimääräisiä poimuja, ei vaikuta näkökykyyn nyt tai tulevaisuudessa) muuten terveet silmät.


Ikimuistoinen päivä 9.1.2016

Vuosi 2016 starttasi ikimuistoisesti kotinäyttelyssä Kajaani KV:ssa 9.1.

Lähdimme näyttelyyn todella rennolla mielin sekä ennen kaikkea nauttimaan kotinäyttelyn tunnelmasta. Ja todellakin me sitten nautittiin:

Greenhill`s Kiss From The Prince ”Nuutti”: AVO ERI1 SA PU1 CACIB SERT VSP!!

Nyt on meidän kultakimpaleella kasassa kaikki CACIB:it suomen osalta ja kaikki suomen SERT:it!

Myös meidän pikkuinen ”Martta” Goldenmokoma Anna Kurnikova kävi pyörähtämässä kehässä isossa junioriluokassa ollen JUN ERI4.

11236546_10153793578488419_7360271723434852330_n12512526_10153793578393419_1180888703354144023_n


Tähtihetki vuonna 2015

Unohtui ihan edellisessä kirjoituksessa kertoa yhdestä viime vuoden hienoimmista tähtihetkistä.

Kasvattimme Goldenmokoma Allen Iverson ”Sulo” kävi putsaamassa palkintopöytiä Latviassa syyskuun alussa.

Lauantaina 5.9 Sulo oli BIS-5 pentu ja sunnuntaina 6.9 ROP-pentu!

Kyllä kasvattajalla tuli onnenkyyneleet silmiin näiden tuloksien johdosta!

 

10626462_10153536212083419_2723845234537196049_n

 

11935569_10153536212173419_5913734271391709453_n


Vuoden 2015 kuulumiset

Alkuvuodesta elimme hyvin jännittäviä aikoja kun saimme varmistuksen siitä, että kennel Goldenmokoman ensimmäinen pentue tulee näkemään päivänvalon helmikuussa.

Helmikuun 10. päivä unelmamme toteutui, kun Helmi synnytti taitavasti kenneliimme seitsemän pentua. Seuraavat kaksi kuukautta sitten elämä pyöri suloisia ja reippaita pentuja hoidellessa.

DSC_0836

Käytännössä jo ennen pentujen syntymää kaikki pennut olivat varattuja ja syntymän jälkeen tuli vielä useita pentukyselyjä. Olimme todella onnekkaita kun pennuille löytyi suoraan hyvät ja rakastavat kodit. Pääsiäisen paikkeilla yksitellen pienet suloisuudet muuttivat omiin koteihinsa. Pentueesta kotiin kasvamaan jäi näpsäkkä ja tumma Martta-tyttönen.

11169897_10153226377843419_5861286632225613143_n

Nuutin näyttelyvuosi 2014 oli todella onnistunut. Päälimmäisenä mieleen on jääneet Rovaniemen reissut, joista Nuutti keräsi seuraavat saavutukset 2xROP, CACIB ja 2XSERT. Helmikuussa Nuutti palkittiinkin Kainuun noutajien vuoden 2014 parhaana näyttelykoirana.

DSC_1138

Kuluneena vuonna emme kiertäneet näyttelyitä yhtä paljon kuin edellisenä vuonna. Annoimme Helmin toipua pennutuksesta rauhassa ja Helmi palaakin näyttelykehiin todennäköisesti vasta keväällä 2016. Nuutin kanssa kiertelimme kesällä näyttelyitä, jotka olivat noin 200km säteellä. Tässä muutamia tuloksia:

Raahe GR:n erkkari 10.7.15 : AVO ERI4

Oulu 11.7.15 AVO ERI2 SA VASERT

Ylivieska 18.7.15 AVO ERI1 SA PU4 VACACIB

Joensuu 8.8.15 AVO ERI2

10516711_10153421876758419_2722820406254361368_n

Martta neitosesta on kasvanut reipas ja suloinen noutajatyttönen, joka on yllättänyt huimalla terävyydellään ja nopealla oppimisellaan. Tokon alokasluokan liikkeet ovat jo hyvin treenauksen alla. Myös näyttelyyn liittyvät seisottamisen ja liikuttamisen Martta oppi hyvin nopeasti. Martta starttasi näyttelyuransa Siikajoella 6.9 hienosti ollen pikkupentuluokan 2KP.  Seuraavassa näyttelyssään viikon päästä 12.9 Muuramen pentunäyttelyssä Martta räjäytti potin ollen ROP-pentu ja lopulta RYP3-pentu!! Meidän pikkuinen Martta loisti kehässä ja esittäminen oli pelkkää nautiskelua!

DSC_0060DSC_0040

Syksyn keskityimme harjoittelemaan viikottain toko-juttuja Nuutin ja Martan kanssa. Tarkoituksena olisi uskaltautua kokeisiin ensi kesän aikana ainakin Nuutin kanssa.

Syksyn viimeinen näyttelyreissu oli Helsingin messukeskukseen Helsingin voittaja 2015 ja Suomen voittaja 2015 näyttelyihin. Olin ilmoittanut Martan kummallekin päivälle ja Nuutin sunnuntaille. Hieman meitä jännitti, kuinka meidän pikkuinen 9kk:n ikäinen neitonen pärjää messukeskuksen vilinässä mutta Martta oli jälleen elementissään ja kulki ihmisvilinässä kuin vanhatekijä. Tuloksena lauantaina JUN ERI (luokassa yhteensä 13koiraa) ja sunnuntaina JUN ERI4 SA (luokassa yhteensä 16koiraa). Näin pikkuinen Marttakin on nyt korkannut viralliset näyttelyt upeilla arvosteluilla. Nuutti esiintyi myös upeasti ollen sunnuntaina AVO ERI4 SA.DSC_023912375176_10153737967103419_2529414584157128519_oDSC_0291

Vuosi 2015 oli ikimuistoinen ja hyvin opettavainen. Tulevana vuonna edessä on jälleen hyvin jännittäviä aikoja. Ensimmäinen pentueemme terveystutkitaan (lonkat, kyynärät ja silmät) tulevana kesänä ja Martta-pikkuinen jatkaa näyttelykehien valloitusta. Toivottavasti uskallaudumme Nuutin kanssa myös kilpailemaan toko-kehiin.

 


Uudet sivut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin sivuihimme. Sisältöpäivityksen lisäksi sivumme saivat kokonaan uuden ilmeen. Toivottavasti pidätte!